Input + Stålbox

Stålbox osaksi Input interiöriä

Stålbox on jo yli 20 vuoden ajan luonut laadukkaita ympäristöjä ja kohtaamispaikkoja suomalaisille ja kansainvälisille asiakkaille. Nyt on tullut aika ottaa seuraava askel, jotta voisimme luoda uusia mahdollisuuksia Suomen markkinoille ja tarjota ensiluokkaisia tilakokemuksia myös jatkossa. Stålboxista tulee vuoden 2017 alussa osa Input interiöriä.

Stålbox luo osana Input interiöriä uusia mahdollisuuksia markkinoilla. Itsenäisinä, ilman rajoittavaa omaa tuotantoa, voimme vapaasti tarjota asiakkaille markkinoiden laajimman valikoiman, joka kattaa yli 400 suosikkibrändiä. Jatkossa, lisänä on myös kaksi uutta liiketoiminta-aluetta: terveydenhuolto sekä hotellit ja ravintolat. Myös logistiikkatoimintomme tulevat vahvistumaan.

Asiakkaille ja yhteistyökumppaneille me olemme vanha tuttu yritys uusissa puitteissa. Myös Helsingin toimistomme jatkaa osoitteessa Melkonkatu 26. Erona entiseen on se, että saamme tueksemme lisää kollegoita, tarjontamme kasvaa ja hankintamme perustuvat jatkossa 185 miljoonan euron liikevaihtoon. Input interiörin kanssa tehtävässä yhteistyössä yhdistyvät paikallinen läsnäolo ja palvelu sekä suuren yrityksen synergiaedut.

Haluatko olla mukana tällä matkalla? Juuri nyt etsimme uusia kollegoita Helsingin toimistoomme, lue lisää tehtävistä Site Manager ja Projektimyynti.

Stålbox on Suomen Steelcase-edustaja

Tulevaisuuden ratkaisut käytössäsi

Ratkaisumme ovat mielenkiintoisempia ja tehokkaampia kuin mihin olet tottunut. Ihmisten, teknologian, tilojen ja toimivuuden yhdistäminen vaistomaiseksi kokonaisuudeksi vaatii tietoa ja osaamista. Steelcase on alan suurin taho tällä saralla. Näemme ja tapaamme asiakkaita ja arkkitehteja ympäri maailman enemmän kuin kukaan muu ja tämän kokemuksen sekä tutkimustyön kautta saamme ainutlaatuisen pohjan tehdä myös teille tulevaisuuden ratkaisuja. Tekisimmekö teille uuden työympäristön yhdessä?

Stålbox Oy
Patrik Holmen